21.3.2019, Anu Vihonen

Yksi keskeinen henkisen hyvinvoinnin mittari on selkeiden ja terveiden rajojen muodostuminen itsen ja muiden välille. Mikäli rajoja ei ole, toisten tunteista tulee meidän tunteitamme ja vastavuoroisesti saatamme myös ulottaa omat tunteemme muihin.

14.3.2019, Anu Vihonen

Kohtaamisessa asiat etenevät omalla painollaan. Mitään ei pakoteta tapahtumaan, vaan jokaiselle tapahtumalle on oma aikansa. Kun kohtaa sekä itsensä että muut näin, alkaakin yllättäin tapahtua mitä odottamattomimpia asioita.

Ystäväni Janne toimii tällä hetkellä kampaajana Helsingissä. Sitä ennen hän työskenteli pitkään Lontoossa. Hiusten muotoilu on hänelle intohimo, josta hän haluaa oppia jatkuvasti lisää.

Buddhalaisissa luostareissa vahvistetaan nyt-hetken kokemista keskittymällä aina kulloiseenkin tehtävään 100 %:sti. Tavoitteena on lopettaa multitaskaaminen ja kohdistaa kaikki huomio meneillään olevaan hetkeen. Tällöin elämän ainutlaatuisuus korostuu, sillä menneisyyttä ja tulevaisuutta ei ole. Kaikki mitä tapahtuu kuuluukin tapahtua. 

Kun on läsnä, on huomio toisessa tai toisissa. Mieli pysyy nyt-hetkessä; se ei harhaile menneisyydessä eikä tulevaisuudessa. Läsnäolo on edellytys kohtaamisille ja sen vahvistumisen myötä osaamme rakentavasti ja luontevasti myös sanoa tarvittaessa “ei”. Läsnäolon myötä huomaamme kuinka omat tunteemme ovat ainoastaan meidän tunteitamme ja muiden tunteet heidän omiaan. Läsnäolon tilassa opimme helpommin ymmärtämään muiden maailmankuvia ja hyväksymään ne.

Pahoitamme mielemme muiden sanomisista tai tekemisistä. Murehdimme jatkuvasti läheistemme ongelmia. Emme uskalla sanoa “Ei” joillekin ihmisille. Pahalla tuulella ollessamme olemme kiukkuisia ja syytämme omista ongelmistamme muita. Välillä kuuntelemme ja ymmärrämme ystäviämme ihan liikaakin, niin että unohdamme oman itsemme. Yritämme miellyttää joitain ihmisiä ja toimimme kuten he haluavat.  

Viime vuosina olen säännöllisen epäsäännöllisesti viettänyt muutamia viikkoja buddhalaisissa luostareissa. Näiden vierailujen myötä yksi itselle tärkeimmistä opeista on ollut se, ettemme saa takertua tai kiinnittyä asioihin tai ihmisiin. 

Tämän viikon olen tietoisesti hidastanut ajattelua ja toimintaa. Uusi koiranpentu on asettunut kotiin ja on rakkain mahdollinen lisä perheeseemme. Joululaatikot ja piparkakut on tehty, vaikka niiden tekemisellä lienee suurin merkitys vain itselleni. 

Käyn säännöllisesti erilaisissa työtäni ja samalla omaa ajatteluani rikastuttavissa koulutuksissa. Tällä viikolla osallistuin mielenkiintoiseen workshoppiin, joka osoittautui varsin merkitykselliseksi. Tutkimme usean tunnin ajan lempiaihettani eli egon ja sielun välistä tasapainoa. Olipa huikea kokemus!

Elämäntäyteinen syksy on lopuillaan ja nyt on jo talvi. Kulkiessani eri NLP-ryhmien mukana viikonlopusta toiseen on kiitollisuuteni entisestään kasvanut. Ihan huikeaa saada olla mukana upeissa kasvutarinoissa.

Ota itsellesi omaa, rauhallista aikaa. Hae kynä, paperia ja kuppi jotain kuumaa juotavaa – ja istahda alas pohtimaan elämäsi varrella nyt tai aikaisemmin tapahtuneita hyviä asioita ja kohtaamisia.

Menneisyydessä ei ole koskaan tapahtunut mitään. Mitään ei tapahdu myöskään tulevaisuudessa. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Jos näin on, kannattaa esittää itselleen kysymys “Olenko tässä vai jossain muualla?”. Kun on läsnä, ajantaju katoaa ja ihminen on jollain tavalla ajattomuudessa.

Kesän kestänyt NLP Practitioner –koulutus on juuri päättynyt, mieli on hieman haikea ja kuitenkin onnellinen.

Monella meistä on haastetta saada pää tyhjäksi hektisen työpäivän jälkeen. Vaikka töistä lähdetään esimerkiksi klo 17.00, niin mieli harhailee työasioissa koko illan ja ehkä yönkin. Mitä enemmän koetamme olla ajattelematta keskeneräistä projektia, sitä varmemmin sen yksityiskohdat tulevat mieleen. Kuulostaako tutulta? Itse ainakin tunnistan ajattelukuvion.

Joogaohjaajamme mukaan asana on täydellinen silloin, kun hengitys säilyy rentona. Jooga-asento tehdään vain siihen asti, että henki kulkee pakottamatta. Heti jos yritämme liikaa ja väkisin, elimistömme aktivoituu ja alkaa valmistua kamppailuun. Etäännymme joogan kehoa ja mieltä tasapainottavasta tarkoituksesta.

Itävaltalainen neurologi, logoterapian kehittäjä Viktor E. Frankl (1905 - 1997) vietti vuosia Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä Puolassa. Kirjassaan “Man´s Search For Meaning” hän kertoo kokemuksistaan ja pohtii, mikä sai osan ihmisistä selviytymään leirillä paremmin kuin toiset. Osa näytti luovuttavan jo alkumetreillä.

Identiteettimme voidaan sanoa rakentuvan kahdesta osasta, joista toinen on sisin, aito itse, sielu - ja toinen on ego. Alkuperäisin, autenttisin itse on täynnä rakkautta. Rakkaus asuu sisällämme, sielussamme.

Luin juuri tositarinan erakkona elänneestä lammaspaimenesta nimeltään Elzéard Bouffier. Hän oli ottanut elämäntehtäväkseen puiden istuttamisen Provencen vuorille.

Olen jo pitkään inspiroitunut Tommy Hellstenin ajatuksista. Eilen osallistuin hänen vetämäänsä “Et voi koskaan saada liikaa sitä, mitä et tarvitse” –dialogi-iltaan. Olipa voimaannuttava kokemus!

Olin ollut aamusta saakka jollain tavalla alavireinen. Kaikki oli periaatteessa ihan kunnossa ja kuitenkin mieleni pyöri mm. haasteellisessa ihmissuhteessa, yksinäisyydessä ja kodin remontissa.

Alkuperäisin, autenttisin tunteemme on rakkaus. Kun synnyimme tähän maailmaan, olimme pelkkää rakkautta. Hyvin nuorina meille alettiin kuitenkin opettaa kuinka kuuluu toimia, mitä saamme tehdä ja mitä emme. Ajatuksiamme alkoi ohjata pelko siitä, teemmekö asioita oikein.

Työkaveri on äärettömän hidas, esimies kiinnittää projekteissa huomion epäoleellisiin yksityiskohtiin ja kumppani ei koskaan siivoa. Ärsyttää!!!

Yhtenä päivänä kaikki toimii, työt sujuvat helposti ja ihmiset ovat sinulle ystävällisiä. Toisena päivänä kahvi kaatuu läppärille, ystäväsi ovat hylänneet sinut ja huomaat ärtyväsi aivan pienimmistäkin asioista.

NLP on rikastunut vuosi vuodelta ja siihen on koko ajan tullut uusia ulottuvuuksia. NLP-opintojeni alkaessa 2000-luvun alussa, mielen muokkaaminen ei ollut kovin yleistä, pikemminkin hieman outoa. Tuolloin en edes tohtinut kertoa kaikille ystävilleni, että käyn NLP-kurssia.

Huikeat kaksi päivää takana. Olen viettänyt ne sijaisena 1-2 –vuotiaitten ryhmässä läheisessä päiväkodissa. Ryhmä oli täynnä hurmaavia, läsnäolevia, tunteensa aidosti esiintuovia ihmisenalkuja.

Elämän rikkauden suola saattaa olla se, miten pienet asiat voivat erottaa onnellisuuden onnettomuudesta, tavoitteen saavuttamisen kasvamisen kokemuksesta tai vaikkapa hyvän tuulen vitutuksesta. Moni asia voi joskus olla pienestä kii.

Kävellessäni pitkin Mannerheimintietä päätin tehdä itselläni ihmiskokeen ja leikitellä minäkuvallani.

Viime syksynä olin viikon ajan hiljentymässä nunnien Plum Villagessa pitämässä New Hamlet -luostarissa, jossa päivät seurasivat toinen toistaan kutakuinkin samanlaisina.

Monen ihmisen energia vaikuttaa menevän siihen, että he pitävät kiinni mielipiteistään ja koettavat vakuuttaa muille olevansa oikeassa.

Olin viime tiistaina Kallion kirkossa tapahtumassa nimeltä Kasvotusten – Tommy Hellsten & Tommi Kalenius. Vuoronperään Tommy ja Tommi vaikuttivat meihin kuuntelijoihin niin puhumalla kuin musisoiden.

Lapsena muistan olleeni näkymätön, kuulumaton ja tunteeton. Oli parempi leikkiä hiljaa, jotta ei häirinnyt muita. Oli parempi olla kyselemättä liikaa, jotta ei saanut aikaan ärsyyntymistä. Oli myös parempi olla itkemättä, jotta ilmapiiri ei rikkoutuisi.

Muistan hyvin, kun vuonna 1983 menin ensimmäisen kerran töihin Hewlett-Packardille. Maailma oli tuolloin kovin erilainen kuin mitä se on tänä päivänä. Tuolloin käytössäni oli kirjoituskone; yhteydet asiakkaisiin ja kumppaneihin hoidettiin joko kirjeitse tai puhelimitse lankapuhelimella.

Ystäväni Heli on iloinen ja toimelias nainen. Avoin ja välitön luonne on tehnyt hänestä pidetyn työkaverin siellä missä hän on milloinkin ollut töissä. Pari vuotta sitten hän työskenteli pienessä tilitoimistossa. Hän oli se firman duracell-paristo, joka aina jaksoi kuunnella ja kannustaa työkavereitaan ja jonka hersyvän tarttuva nauru sai myös asiakkaat hyvälle tuulelle.

Löysin itsestäni saman mielikuvituksellisuuden ja ajatuksen siitä, että kaikki on mahdollista. Asiat menevät eteenpäin ja mikään ei ole pysyvää.

Olemme asuneet Nummelan Lankilassa nyt 29 vuotta. Pidän kodistamme ja tästä paikasta. Kuitenkin jollain lailla minusta on aina tuntunut, näyttänyt ja kuulostanut siltä, että asumme täällä vain väliaikaisesti ja siitä syystä kotimme ei vielä koskaan ole ollut valmis.

Katsoin omia Facebook postauksiani ja panin merkille, miten saman tyyppisiä niistä onkaan tullut. Jos ne olisivat jonkun muun, itselleni tuntemattoman, voisin tehdä niiden perusteella seuraavan mielikuvaprofiilin: keski-ikäinen,

NLP:ssä (Neurolinguistic Programming) on taustaoletuksia, joiden ajatellaan olevan koko ajan totta. Yksi tällainen taustaoletus on, että maailma ja maailmankuva ovat eri asioita. Tämä taustaoletus on yksi keskeisimmistä vuorovaikutukseen vaikuttavista seikoista. Mitä se sitten tarkoittaa?

Jos sanaa vuorovaikutus ei olisi, mitä tulisi sen tilalle? Omassa maailmankuvassani vuorovaikutus-sana voitaisiin korvata sanalla kohtaaminen.

Kiertelin viime viikolla Helsingin keskustan vaatekaupoissa. Lähes aina myyjät ottivat minut vastaan säteilevä hymy huulillaan ja sanoivat “Hei! Kerro, jos tarvitset apua”. Kun tämän jälkeen vaivihkaa seurasin myyjien toimintaa, näin heidät usein tyytymättömän näköisinä ja oloisina.

Yksi keskeinen henkisen hyvinvoinnin mittari on selkeiden ja terveiden rajojen muodostuminen itsen ja muiden välille. Mikäli rajoja ei ole, toisten tunteista tulee meidän tunteitamme ja vastavuoroisesti saatamme myös ulottaa omat tunteemme muihin.

Istuin pari päivää sitten Helsingin Citykäytävässä kahvilla. Kahvilaan tuli noin 30-vuotias, trendikkäästi pukeutunut suomalainen nainen kannoillaan likaiseen pomppaan ja ruskeaan villahuiviin sonnustautunut romanikerjäläisnainen.

Olen viime aikoina saanut vastata useasti kysymyksiin, miten päädyin NLP-kouluttajaksi. Hyvä kysymys. Se sai minut keskittämään huomioni elämäni eri ajanjaksoina olleisiin ja nyt oleviin ihmisiin – ja samalla tuntemaan syvää kiitollisuutta heitä kaikkia kohtaan.

Vietin äskettäin muutamia päiviä Kööpenhaminassa. Matkan aikana tarkkailin tietoisesti eteentulevia ihmisiä ja tapahtumia. Mielessäni on viime aikoina ollut seuraavanlaisia ajatuksia: “Jokainen kohtaamani ihminen on tärkeä. Kaikki mitä tapahtuu kuuluukin tapahtua. Jokaisella tapahtumalla on merkitys. Mikään ei ole sattumaa.”

Mikä minusta tulee isona? Olen elämäni varrella pohtinut kysymystä useammin kuin kerran. Enkä tarkoita nyt lapsuus- ja nuoruusvuosia, vaan ihan näin aikuisena. Siksi olen innoissani, kun voin kertoa sinulle menetelmästä, joka on auttanut itseäni ja ihmisiä ympäri maailmaa hahmottamaan omia visioitaan.

Chade-Meng Tan (“Meng") työskenteli Googlella ensin insinöörinä, sen jälkeen tittelillä Head of Personal Growth. 

Mengin työhön Googlella kuului mm. pitää mindfulness-kursseja, joiden tarkoituksena oli auttaa työntekijöitä pääsemaan eroon stressistä ja negatiivisuudesta sekä löytämään sisäisen rauhansa. Tällä hetkellä Meng on kirjailija ja hän luennoi ympäri maailmaa. Seuraavassa muutama meditaatioharjoitus häneltä tähän viikkoon...

Scott Adamsin mielestä tärkeintä on kehittää itseään ja osaamistaan järjestelmällisesti. Aina ei tarvitse täsmällisesti tietää minne polku johtaa ja mitä tulee vastaan, voi vain odottaa ja luottaa, että jotain mahdollisesti ilmaantuu. Ennemmin tai myöhemmin eteemme alkaa tulla meille sillä hetkellä oikeita asioita ja mahdollisuuksia, joiden olemassaolosta emme aiemmin edes tienneet.

Tutkimusten* mukaan perimä vaikuttaa onnellisuuteemme 50 % verran, 10 % onnellisuudesta tulee ulkoisista olosuhteista ja siitä, minkälaiseen perheeseen satumme syntymään. 40 % onnellisuudestamme on sellaista, mihin itse pystymme vaikuttamaan.

Ota niin hyvä asento kuin mahdollista; voit istua, maata tai seistä. Voit pitää silmiä auki tai suljettuina. Hengitä muutaman kerran syvään: sisään ja ulos, sisään ja ulos. Rauhoitu ja rentoudu...

Jokaiseen arjen rutiiniin niin töissä kuin kotona kannattaa keskittyä 100 %:sti. Kun mahdollisuuksien mukaan tekee yhtä asiaa kerrallaan, myös virheiden osuus pienenee.

Vietin lokakuisen sunnuntain seminaarissa, jossa pääesiintyjänä oli Robert Kiyosaki. Hän on amerikanjapanilainen liikemies, joka on uransa aikana perustanut lukuisia yrityksiä ja lisäksi menestynyt kiinteistösijoittajana. Nykyisin Kiyosaki kiertää maailmaa opettamassa ihmisille kuinka nämä voisivat vaurastua ja saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden.

Kiinnittyminen on meille luontainen tapa koettaa hallita elämäämme ja tulevaisuuttamme. Kaiken hektisyyden keskellä yritämme tehdä elämästämme mahdollisimman ennustettavaa ja turvallista.

Onnellisuus riippuu hyvin pitkälti itsestämme ja omasta ajattelustamme. Jos ajattelemme onnellisuuden riippuvan muista ihmisistä ja ulkopuolisista asioista, tulemme mitä todennäköisimmin jossain vaiheessa pettymään.

Sunnuntain 21.8. Helsingin Sanomissa oli Tuomo Yrttiahon kirjoittama juttu Tony Robbinsin I´m not your guru -elokuvasta. Katsoin elokuvan ensimmäisen kerran heinäkuussa, kun dokumentti oli juuri ilmestynyt. Mielessäni oli tuolloin samansuuntaisia ajatuksia kuin Yrttiaholla...

Uskomuksia on sekä voimaannuttavia että rajoittavia. Ne ohjaavat kaikkea ajatteluamme ja toimintaamme. Uskomukset saattavat pyöriä mielissämme itseään toistavina kehärakenteina, vaikka tietoinen mielemme tietääkin, että ne eivät “oikeasti” ole totta.

Sigmund Freud jutteli siskonpoikansa kanssa siitä, miten vaikea joidenkin ihmisten on tehdä päätöksiä. “Minäpä kerron, mitä sanon tällaisille ihmisille”, Freud sanoi. “Suosittelen heitä heittämään lanttia”. Siskonpoika sanoi hämmästyneenä “En usko sinua. Kuinka voit tiedemiehenä pyytää ihmisiä luottamaan sattumaan?”

Olet saattanut huomata, kuinka mieli ja keho ovat koko ajan yhteydessä toisiinsa. Voimme kehon asennoilla ja liikkeillä vaikuttaa mieleen ja ajatuksillamme vaikuttaa kehoon.