Katso tulevat valmennukset täältä!
Suosittuja blogi-kirjoituksia

Haluatko saada ilmoituksen uusista blogeista sähköpostiisi?

Kaikki tiedot on salattu eikä niitä koskaan jaeta kolmansille osapuolille.
CUSTOM JAVASCRIPT / HTML
ALOITA MATKA KOHTI MUUTOSTA, MERKITYSTÄ JA MIELENRAUHAA.
Liity mukaan valmennukseen, jonka myötä vapautat itsessäsi oivallusten ilotulituksen.
Ihmisestä se alkaa - bisneskin
  28.5.2019, Anu Vihonen
Vuonna 2013 tehtiin tutkimus, johon osallistui 225.000 työntekijää 142 eri maasta. Ainoastaan 13 % heistä oli sitoutunut työhönsä. 

Vuonna 2018 noin 50 % työntekijöistä tarkisti työsähköpostinsa ennen nukkumaanmenoa. Vuonna 2002 alle 10 % edes luki sähköpostejaan työajan ulkopuolella.

Luen parhaillaan Jason Stockwoodin (Tj, Simply Best) kirjoittamaa kirjaa ’Reboot - A Blueprint for happy, human business in the digital age’, josta myös edellämainitut tutkimustulokset ovat. Stockwoodin mukaan työ tällaisenaan ei enää toimi. 

Miksi ihmiset sitten uupuvat työmääräänsä eivätkä ole riittävän sitoutuneita? Syynä siihen voi olla, että fokus on siinä, kuinka tehdä yhä enemmän rahaa ja kuinka pitää mahdolliset sijoittajat tai muut sidosryhmät tyytyväisinä. 

Kassavirta on toki menestyvän yrityksen elinehto ja se on hyvä asia. 
Jos rahan tavoittelu kuitenkin menee asiakkaiden kuuntelemisen ja henkilökunnan hyvinvoinnin edelle, on se hyvin lyhytnäköistä toimintaa. 

Jollain tavalla kirjan sanoma pysäytti. 

Jasonin mukaan bisneksen kehittäminen on aloitettava ideoimalla ’Mitä voimme tehdä nykyisten asiakkaiden hyväksi, jotta he ovat ovat entistä tyytyväisempiä?’.

Henkilöstön sitouttamisessa on
  •  vahvistettava sen intohimoa työtä kohtaan
  •  keskityttävä hauskanpitoon ja säännöllisten taukojen ylläpitämiseen
  •  kommunikoitava yrityksen asioista avoimesti
Kun henkilöstö voi hyvin, myös asiakkaat voivat hyvin. Ja kun asiakkaat voivat hyvin, voi yritys hyvin.

Niinpä. Voisiko tämänpäivän työ toimia fokusta muuttamalla?

NLP Trainer & Coach: Anu Vihonen

NLP Trainer & Coach, Social Panorama Consultant, Tutkiskelija & Ikuinen ihmettelijä

Anun lempeä ja johdonmukainen tapa ohjata osallistujia antaa kaikille tilaa kasvaa ja oivaltaa omaan tahtiin.

Anulla on pitkä kokemus hektisestä työelämästä ja yrittäjyydestä. Hän on työskennellyt 15 vuotta IT-alalla; viimeksi Hewlett-Packardilla Suomen, Eestin, Latvian ja Liettuan hankintapäällikkönä.

Yrittäjänä, kouluttajana ja coachina hän on toiminut runsaat 15 vuotta.
CUSTOM JAVASCRIPT / HTML

Haluatko saada ilmoituksen uusista blogeista sähköpostiisi?

Kaikki tiedot on salattu eikä niitä koskaan jaeta kolmansille osapuolille.
Jaa tämä sivu
Jaa tämä sivu
Kaikki oikeudet pidätetään - Neway.fi 2018/2019 - Rekisteriseloste & Evästekäytäntö